Hydra mitalijahdissa Jyväskylän kisoissa

Masters-ikäisten eli yli 25-vuotiaiden SM-tason kilpailut uinnin lyhyellä radalla järjestettiin tänä vuonna Jyväskylässä. Perinteisesti kesäaikaan siirtymisen viikonloppuna 28.-30.3.2024 Jyväskylässä kilpaili hurja määrä kilpailijoita. Kisastartteja tuli yhteensä lähes 2800! Jyväskylän AaltoAlvari on Alvar Aallon 1950-luvun alussa suunnittelema ja myöhemmin laajennettu tyylikäs ja iso uimahalli, jossa valmistui viime syksynä kylpyläosaston laajennus. Hallissa on kaksi 25 metrin allasta ja yksi 50-metrinen, jonka voi jakaa kahdeksi 25 metrin altaaksi. Kisat käytiin ison altaan toisella puoliskolla ja toinen puoli oli kaiken aikaa käytettävissä kisauimareiden verryttelyaltaana. Järjestävä seura Jyväskylän Aalto onnistui järjestelyissä loistavasti.

Vihdistä Hydran kilpailijoita lähti kisoihin 7-henkinen joukkue, vaikka kolme aktiiviuimariamme olivat nyt sairaslistalla eivätkä päässeet mukaan. Joukkue keräsi kisoista kuusi mitalia.Perjantai-illan kisajaksolla hydralaisia nähtiin 50 metrin perhosuinnissa kolmessa eri ikäryhmässä, kun Jenna Johansson sijoittui neljänneksi ajalla 34.17, Iida Vinberg seitsemänneksi ajalla 32.19 ja Rami Laakso sijalle 15 ajallaan 36.96.

Lauantain aamujaksossa joukkue kasvoi ja mitaleitakin alkoi karttumaan. Merja Pulli aloitti kisaurakkansa useamman vuoden tauon jälkeen 50 m rintauinnissa ja sai ajan 1:00.03 ja sijan 6. Jenna Johansson jatkoi 100 m vapaauinnissa ja aika oli 1:12.66 ja sija 6. Monica Paavilainen jatkoi samassa lajissa ajalla 2:04.68 jolla hän nappasi hopeamitalin. Laakso jatkoi kisojaan 400 metrin sekauinnilla ja liian kovasta alkuvauhdista huolimatta pääsi maalin sarjansa kolmantena ajalla 7:11.53. Sadan metrin selkäuinnissa Minna Jääskeläinen oli neljäs ajalla 1:20.41.

Tauon jälkeen lauantain iltajaksossa kisailtiin lähes iltakymmeneen asti. Monica Paavilainen otti kultaa 400 metrin vapaauinnissa ajallaan 9:28.91. Vinberg oli kahdeksas 100 metrin sekauinnissa ajallaan 1:19.75 ja Pulli sijoittui omassa sarjassaan viidenneksi ajalla 2:16.53. 200 metrin selkäuinnissa Jääskeläinen oli uimassa kultaa, mutta aktiiviuintikauden jälkeen tullut sääntömuutos koitui kohtaloksi ja suoritus hylättiin. Kisojen suosituin laji oli taas 50 metrin vapaauinti ja siinä hydralaisiakin kilpaili useampi. Vinberg sijoittui kuudenneksi ajallaan 31.23 ja tässäkin näkyi hänen parin viikon sairastelunsa juuri ennen kisoja. Johansson oli kahdeksas ajalla 32.46 ja Pulli kuudes ajalla 47.39. Laakso ui aikaan 31.88 ja sijalle 13.

Sunnuntaina kilpailtiin kisojen viimeinen jakso ja hydralaisista mukaan liittyi vielä Kari Koivisto. Jääskeläinen aloitti uimalla 50 metrin selkäuinnissa sijalle 4 ajalla 36.74. Johansson oli samassa sarjassa 7. ajalla 39.24. Koivisto ja Laakso kilpailivat puolestaan samassa sarjassa 200 m sekauinnissa. Koivisto otti hopeaa ajalla 2:50.48 ja Laakso sijoittui kuudenneksi ajalla 3:09.89. Paavilainen täydensi värisuoransa ottamalla pronssisijan 100 m rintauinnissa ajalla 2:18.59. Jääskeläinen oli taas harmittavasti neljäs 200 m vapaauinnissa ajalla 2:41.12. Laakso ja Koivisto kisailivat myös 100 metrin perhosuinnissa, josta Koivisto nappasi kultaa ajallaan 1:16.15, Laakson jäädessä neljänneksi ajalla 1:32.75. Hydran kisat päätettiin viimeiseen lajiin, sekajoukkueiden 4x50m vapaauintiviestiin, jossa 240-279 -vuotiaiden (yhteenlasketut iät) sarjassa joukkue sijoittui viidenneksi, osan joukkueesta osallistuttua viestiin noin 10 minuuttia edellisen lajin jälkeen.

Lyhyen radan kisat olivat tänä vuonna SM-tasolla ainoat, koska syksyn pitkän radan kisoihin ei saatu järjestäjää mistään päin Suomea. Näin hydralaistenkin kisasuoritukset jatkunevat seuraavaksi kansainvälisissä kisoissa.