Hydralaisia NUTS Karhunkierroksella
Rukalla ja Oulangan kansallispuistossa juostiin 24. – 25.5.2019 Buff Trail Tour Finland toinen osakilpailu. Polkujuoksuun otti osaa yhteensä 3000 juoksijaa, joka teki kyseisestä kilpailusta yhden Suomen suurimman polkujuoksutapahtuman. Sää ei ollut suotuisimmillaan, lämpötila oli vain hieman nollan yläpuolella, vettä satoi ja sumu laskeutui tuntureiden laelle. Juoksijoita sää ei kuitenkaan haitannut, sillä viikonloppuna tehtiin useita uusia reittiennätyksiä. Kilpailussa tehtailtiin yhteensä kuusi uutta reittiennätystä, seuraavilla matkoilla miesten 166km, 83km, 55km ja 34km sekä naisten 83km ja 34km ultramatkoilla.
”Perusmatka” 166km
Perjantaina puolen päivän aikaa starttasi matkaan 166km juoksijat, joiden tavoitteena oli juosta Karhunkierros päästä päähän. Lähtö tapahtui Rukalta, U-käännös tehtiin Hautajärvellä ja sieltä palattiin takaisin Rukalle. Matkaan lähti huimat 129 juoksijaa, joista matkan taittoi nopeiten miesten sarjassa Jaakko Eskelin, joka tuli maaliin lauantaiaamulla kuuden aikaan rikkoen aiemman reittiennätyksen yli kahdella tunnilla. Eskelisen loppuaika oli hurja 18h 4min 21sek. Kaiken kaikkiaan maaliin asti pääsi 71 juoksijaa.
Ultrat 83km – 55km – 34km
Lauantaiaamuna ensimmäisenä matkaan lähtivät Karhunkierroksen juoksijat, joita yhteensä oli 461. Karhunkierros sstarttasi liikkeelle Hautajärveltä ja päättyi Rukalle, kokonaispituus 83km, matkasta maaliin selvisi 393 juoksijaa.
Klo 10.00 starttasi matkaan 55km juoksijat Oulangan luontokeskukselta Rukalle. Matkaan lähti 862 juoksijaa, joista maaliin pääsi 785 juoksijaa. Miesten sarjan voittoon juoksi odotetusti Henri Ansio, joka paransi omissa nimissään ollutta reittiennätystä vuodelta 2016 noin 15 minuutilla. Uudeksi ajaksi hän kellotti 4h 28min 30sek. Naisten sarjassa voittoon juoksi Susanna Ylinen, joka kellotti ajakseen 5h 40min 30sek. Naisten sarjassa maaliin juoksi yhteensä 341 henkilöä ja näiden joukossa oli kaksi vihtiläistä uimaria.
Meri Viljanen (Hydra Platypus / Team Nordic Trail) suoriutui reitiltä ajassa 8h 3min 11sek ja tällä hän ylsi sijalle 57. Omassa ikäluokassa N35 Meri nousi sijalle 17 ja ansaitsi diplomin suorituksestaan. Juoksijan mietteitä kilpailusta ”juoksu kulki pääsääntöisesti mukavasti rullaten, pahin kohta tuli noin 25km kohdalla, kun energiavarastot alkoivat huveta. Matkalla joutui hieman hidastelemaan sillä suuren osanottajamäärän takia muutamille kohdille syntyi jonoja ja ohittaminen oli vaikeaa jylhien maisemien ja korkeuserojen takia. Hieman jäi hampaan koloon sillä tavoitteena oli päästä alle 8h, no jääpähän jotakin tavoiteltavaa ensi kerralle!”
Meri otti osaa ensimmäisen kerran vuonna 2017, mutta tällöin hän joutui keskeyttämään matkansa noin 32km kohdalla Basecampin huoltopisteelle.
Anna-Maija Matela (Hydra Platypus) juoksi oman suorituksensa hienosti aikaan 11h 9min 15sek ja ylsi tällä ajalla sijalle 293. Anna-Maija sijoittui ikäluokassa N40 sijalle 68, mikä oikeutti hänelle myös diplomin. Anna-Maijan kommentit juoksun jälkeen ”Juoksu meni odotusten mukaisesti, vaikka sää oli sateisen ankea, mutta ilma tosin happirikasta. Hienot ja vaihtelevat maisemat ja virkistäviä erilaisia maasto-osuuksia. Joku vuosi taas uudestaan.” 🙂
Anna-Maija juoksi vuonna 2018 saman matkan aikaan 11h 1min 36sek.
Reitillä juoksijat etenivät Oulangan luontokeskuksen huikeista jokivarsimaisemista Rukan jylhiin vaaramaisemiin. Matkalle mahtui neulaspolkuja, teknillisesti haasteellisempia juurakkoisia ja kivisiä pätkiä, ylä- ja alamäkiä, pitkospuita sekä rappusia kohti Valtavaaran huippua.
Maalissa nähtiin suunnatonta riemua ja liikutuksen kyyneleitä, jotka tekevät polkujuoksukisoista ainutlaatuisia ja kokemisen arvoisia tapahtumia. Lajin huiput ja harrastajat kohtaavat samoilla poluilla, samoissa olosuhteissa jakaen yhteisen elämyksen.
BUFF Trail Tour Finland polkujuoksukiertue kattaa yhteensä seitsemän osakilpailua, joista kaksi ensimmäistä osakilpailua on nyt juostu Bodom Trail 21km 4.5.2019 ja NUTS Karhu 55km 25.5.2019. Jäljellä on vielä viisi osakilpailua: Aulanko Tower Trail 22km 29.6.2019, NUTS Ylläs Pallas 37km 13.7.2019, PYHÄ Tunturimaraton 21km 10.8.2019, Nuuksio Classic Trail Marathon 42km 7.9.2019 ja Vaarojen Maraton 43km 5.10.2019. Lisätietoa tulevista kilpailuista ja tuloksista löytyy osoitteesta www.trailrunning.fi.